Suoraan sisältöönLoma- ja kurssikeskus Onnela

Onnelan historia

width=1

Tuusulan Rantatien taiteilijayhteisössä ovat vaikuttaneet monet sanan, kuvan ja sävelten mestarit. Onnela oli Rantatien kuuluisa täysihoitola, jonka kanta-asiakkaana viihtyi kansallisrunoilijamme Eino Leinokin.

1800-1900 -lukujen taitteessa Suomessa elettiin kansallisromantiikan aikaa, jolloin taiteilijat kaipasivat maaseudun rauhaan.

Tuusulan Rantatielle tultiin lyhemmiksi tai pidemmiksi ajoiksi asumaan, työskentelemään, lomailemaan tai kyläilemään. Tuusula veti puoleensa myös niitä, jotka eivät omaa kotia paikkakunnalle rakentaneet. Tuohon aikaan Onnela toimi täysihoitolana. 

Vakiovieras Eino Leino

Runoilija Eino Leino kuului Onnelan kanta-asiakkaisiin. Elämänsä loppuvaiheessa Eino Leino asui pitkiä aikoja Rantatien täyshoitoloissa, joissa viihtyivät myös mm. Uuno Kailas, Unto Karri ja Eivari Vuorela.

Eino Leinon lempihuone on Onnelassa edelleen muistohuoneena.

Tiivis taiteilijayhteisö

Suomalaisten taiteilijoiden piiri oli tiivis ja monet olivat myös sukuteitse toisiinsa sidottuja.

Rantatie houkutteli maamme taiteen mestareita:

  • Kirjailija Juhani Aho vuokrasi 1897 taiteilijapuolisonsa Venny Soldan-Brofeldtin kanssa Järvenpään kartanosta huvilan, jota alettiin kutsua Aholaksi.
  • Vuonna 1901 Eero Järnefelt sai valmiiksi Suvirannan.
  • Vuonna 1902 Pekka Halonen muutti ateljeekotiinsa Halosenniemeen.
  • Samana vuonna valmistui myös runoilija J. H. Erkon Erkkola.
  • Säveltäjämestari Jean Sibeliuksen Ainola oli valmis vuonna 1904.

Tuusulanjärven rantamaisemat ovat säilyttäneet omaleimaisuutensa. Rantatien varrella voi tutustua muun muassa Aholaan, Ainolaan ja Halosenniemeen, jotka ovat nykyisin museoina, Lottamuseoon, joka löytyy Syvärannan huvilapalstalta sekä Suojeluskuntain päällystökoulun perinnetiloihin. Onnelan läheisyydessä voi käydä tutustumassa myös Aleksis Kiven kuolinmökkiin, jossa kirjailija vietti elämänsä viimeiset kuukaudet. 

Lisätietoa www-sivuillamme

Lisätietoa muilla www-sivuilla

Valokuva Eino Leinosta istumassa nojatuolissa.

Nuori Eino Leino kokovartalopotretissa.

Kasvokuva parrakkaasta Eino Leinosta.

Loma- ja kurssikeskus Onnela